Finland celebrates 100 years independence in 2017 – campaign “Dancing Finland” starts

Tanssin Tiedotuskeskus koordinoi, osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa, valtakunnallista “Koko Suomi tanssii” kampanjaa.

Kampanjan tavoitteena on innostaa kaikkia suomalaisia, Suomessa asuvia ja Suomen ystäviä tanssimaan tai kokemaan tanssia vuoden 2017 aikana. Iloksemme moni Suomen edustusto on jo ilmaissut kiinnostuksensa juhlistaa itsenäisyyden juhlavuotta tanssin keinoin!

Tässä vielä kertausta ja tarkennuksia, mistä voisi olla teille hyötyä suunnitellessanne ensi vuoden 2017 toimintaa. Koko Suomi tanssii käynnistyy loppiaisena 6.1.2017.

Kampanjan avaa tanssihaaste: kuka tahansa voi opetella haluamansa tanssihaaste-tanssin yksin tai yhdessä verkossa julkaistavan videon tai tanssihaaste-opettajan avulla. Kuvaamalla oman esityksen ja lataamalla videon sosiaaliseen mediaan on mukana haasteessa. Mukaan voi myös haastaa haluamansa tahon, vaikkapa toisen Suomen edustuston tai ulkosuomalaisyhteisön maailmalla!

Tansseja on kuusi erilaista ja niiden opettelu sopii kaikille ikään tai liikuntakykyyn katsomatta: baletti, katutanssi, nykytanssi, pari- ja kansantanssi, showtanssi ja esteetön oma tanssi. Tanssihaasteen opetusvideot julkistetaan kampanjan verkkosivuilla loppiaisena 2017.

Tanssihaasteeseen osallistumisesta ei itsessään koidu kustannuksia. Se on monimuotoinen ja helposti räätälöitävä sisältö monenlaisten tapahtumien ja tilaisuuksien, esimerkiksi juhlien, yhteyteen. Tanssihaasteeseen voi osallistua myös itse henkilökunnan voimin tai yhdessä paikallisten sidosryhmien kanssa.

Tanssin tiedotuskeskus “Koko Suomi tanssii” tiimi tekee mielellään viestinnällistä yhteistyötä ja auttaa ideoinnissa, joten kerrottehan heille tanssihaaste-suunnitelmistanne etukäteen. Ja toivomme tietysti, että välitätte tietoa kampanjasta ja tanssihaasteesta eteenpäin! Ollaan yhteydessä!

Yhteystiedot: Riitta Aittokallio (projektinjohtaja)

Koko Suomi tanssii – Dancing Finland
Tanssin Tiedotuskeskus – Dance Info Finland

Tallberginkatu 1 C 93
00180 Helsinki, Finland

M +358 040 7798115
E riitta.aittokallio@danceinfo.fi
W suomitanssii.fi und danceinfo.fi
Y www.youtube.com/c/suomitanssiifi